Oli yÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂö syksyinen
sinussa tyhjyys tuskallinen
ovelles onnistui rÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂämpimÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän,
pÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂästit luoksesi lÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂämpimÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän
Hieno yÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂö, helvetin hieno yÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂö
Olit ollut aiemmin
vain joku jota tapailin,
en pelleillyt
enÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä en kyennyt
muuhun kuin itkemÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän
ja entisen ylpeyden pois kitkemÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän
Autoit,
minulle rauhan laitoit
pikkuhiljaa kuukausien
kuluessa pois talvisten
Kertoisit, mitÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä lÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂöysit
minusta silloin, tiedÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä en
Kuitenkin minulle annoit,
jotakin kun palaset yhteen kannoit
Tuli kevÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂät ja tullessan toi sen
elÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂämÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäsi, jonkun toisen
Oli teiltÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä pois useasti,
ohitseni katsoit kaipaavasti
Se vaikeaa, on kertoa mahdoton
kerÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäsi vehkeet ja kÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂävelin pois
ovesta ulos ja taas tyhjyyteen
Jos sielu siivet sais,
merelle kaartais,
alas taivaalta sukeltais
LÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäpi pinnan, alas,
alas pohjaan saakka
SynkÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän verhon, vÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂälissÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä nÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän,
minun ja mun elÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂämÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän
Sanasi sattuvat, mieltÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäni raastaa
mielessÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä kuvat pelkÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä saastaa
Takaisin jos ottaisit,
mitÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän et nÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäistÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä silmistÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä tuntisi
mitÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂän et lÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂöytÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂäisi,
tÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂämÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂÃÂä kirje on viimeinen