Hän katsoo kuvia, joita lapsena piirrettiin
Hymyileviä ihmisiä, aurinkoisia päiviä
Nyt nuo kuvat roikkuvat seinillä
Siinä suuressa salissa, joka kaikuu tyhjyyttänsä
Tästä asunnosta hän kuvitteli lähtevänsä
Mutta tänne hän jäi maatumaan
Eivät voimat riittäneetkään
Jos voisi sopeutua omista lähtökohdistaan
Eikä olla kuin sulloisi itseään väärän muotoiseen koloon
Jokaisella on taustansa, muttei niistä tarvitse kenenkään tietää
Se on kuin saisi vaihteeksi raikasta hengitysilmaa
Kuin seisoisi kalliolla valmiina ottamaan vastaan
Kaiken, mitä kylmä viima työntää vasten kasvoja
Kuin astuisi uuteen maailmaan
Kun katsoo ympärilleen, ketään ei enää näykään missään
Kyllä vielä savuverho väistyy
Jokainen pieni kolaus ei enää tunnu tappavalta
Kuitenkin vielä jäljellä on maailma
Jossa tuntuu taas jotenkin ihmeen uuvuttavalta
Jaksaminen ei riittänyt taaskaan
Muuhun kuin istumiseen kuuman suihkun alla
Se tunne, kun kuuma vesi naputtelee ihoa
Kai vie hermostossa tilaa omilta ajatuksilta
Se tuntuu rauhoittavalta
Voi tyhjentää mielensä viesteistä ja puheluista
Joihin ei sitten vastattukaan
Ennen kuin tajuaakaan, on taas huoneissa
Joista vannoi lähtevänsä kävelemään
Eikä koskaan palaavansa
Kuin repisi haavaa auki uudestaan
Sitten vuosien päästä niitä tyhjennetään
Mutta on yhä täällä
Tämä on itseään toistava tarina
Tarinan päähahmo elävältä hautautuu
Tällaisia tarinoita on varmaan miljoonia
Kenellä on valta muuttaa tarinoiden kulkua?