Rautavaara Tapio - P䩶䮳䤥 Ja Mennink䩮en Lyrics

M&T: Reino Helismaa
Aurinko kun p䤴ti retken,
siskoistaan j䩠j䬫een hetken
p䩶䮳䤥 viimeinen.
H䭤r䠪o mets䤮 hiipi,
p䩶䮳䤥 kultasiipi juuri aikoi lent䤠eest䠳en,
kun mennik䩳en pienen n䫩 vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, mennink䩮en ennen p䩶䮠laskua ei voi
milloinkaan el䤠p䤬l䠭aan.
Katselivat toisiansa,
mennink䩮en rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmi䮩,
mut en ole el䩳s䮩 n䨮yt mit䤮 yht䠩hanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa,
on pime䳳䠨elppo taivaltaa.
J䤠kanssani, niin kotiluolaan n乴䮠sulle tien,
ja sinut armaakseni vien!"
S䤥 vastas: "Pekko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enk䠴oivo kuolemaa.
Pois mun t乴yy heti menn䬊ellen kohta valoon lenn䬠niin en hetke䫤䮠el䤠saa".
Niin l䨴i kaunis p䩶䮳䤥, mutta viel䫩n
kun mennink䩮en yksin tallustaa
h䮠miettii miksi toinen t䤬l䠶alon lapsi on,
ja toinen yöt䠲akastaa.